Title for blog post
A short description for this post [..]
Kultastandardi on järjestelmä, jossa maan valuutalla tai paperirahalla on arvo, joka liittyy suoraan kultaan. Kultastandardin myötä maat sopivat muuttavansa paperirahaa kiinteäksi määräksi kultaa. Kultastandardia käyttävä maa asettaa kullalle kiinteän hinnan ja se ostaa ja myy kultaa tällä hinnalla. Tätä kiinteää hintaa käytetään valuutan arvon määrittämiseen. Jos Yhdysvallat esimerkiksi asettaa kullan hinnaksi 500 dollaria unssilta, dollarin arvo olisi 1/500 kultaunssista.
Kultastandardia ei tällä hetkellä käytä mikään hallitus. Iso-Britannia lopetti kultastandardin käytön vuonna 1931 ja Yhdysvallat seurasi esimerkkiä vuonna 1933 ja hylkäsi järjestelmän jäännökset vuonna 1973. Kultastandardi korvattiin kokonaan fiat-rahalla: esimerkiksi Yhdysvalloissa dollari on fiat-rahaa, Suomessa fiat-rahaa on euro.
Kun kullan fyysinen määrä rajoittaa rahan liikkeeseenlaskua, yhteiskunta voi noudattaa yksinkertaista sääntöä välttääkseen inflaation aiheuttamat ongelmat. Rahapolitiikan tavoitteena ei ole vain estää inflaatiota, vaan myös deflaatiota ja edistää vakaata rahapoliittista ympäristöä. Yhdysvaltain kultastandardin lyhyt historia riittää osoittamaan, että kun näin yksinkertainen sääntö hyväksytään, inflaatiota voidaan välttää. Säännön tiukka noudattaminen voi tosin luoda taloudellista epävakautta ja jopa poliittista levottomuutta.
Kuten nimestä voi päätellä, termi “kultastandardi” viittaa rahajärjestelmään, jossa valuutan arvo perustuu kultaan. Fiat-järjestelmä sen sijaan on rahajärjestelmä, jossa valuutan arvo ei perustu mihinkään fyysiseen hyödykkeeseen, vaan sen annetaan vaihdella dynaamisesti suhteessa muihin valuuttoihin valuuttamarkkinoilla. Termi “fiat” on johdettu latinan sanasta “fieri,” joka tarkoittaa mielivaltaista tekoa tai asetusta. Tämän etymologian mukaisesti fiat-valuuttojen arvo perustuu viime kädessä siihen, että ne on määritelty laillisiksi maksuvälineiksi hallituksen toimesta.
Ensimmäistä maailmansotaa edeltävinä vuosikymmeninä kansainvälistä kauppaa käytiin klassisen kultastandardin perusteella. Tässä järjestelmässä kansojen välistä kauppaa käytiin fyysisellä kullalla.
“Meillä on kultaa, koska emme voi luottaa hallituksiin,” presidentti Herbert Hoover sanoi vuonna 1933 lausunnossaan Franklin D. Rooseveltille. Tämä lausunto ennakoi yhden Yhdysvaltojen finanssihistorian ankarimmista tapahtumista: Emergency Banking Actin, joka pakotti kaikki amerikkalaiset muuttamaan kultakolikkonsa ja -harkkonsa Yhdysvaltain dollareiksi. Matka kullan historian alusta kultastandardiin, sen lopettamiseen ja fiat-rahat käyttöönottoon on pitkä ja monivaiheinen.
5000 vuoden ajan kulta on kiehtonut ihmisiä sen kiillon, muokattavuuden, käytettävyyden ja niukkuuden takia. Kultaa käytettiin aluksi yksinomaan jumalten palvontaan, mutta nykyään kullan suosituin käyttökohde on korujen valmistus. Tänä päivänä kultaa käytetään myös muun muassa sähkö- ja lääketeollisuudessa.
Noin 700 eKr. kullasta valmistettiin kolikoita ensimmäistä kertaa, mikä lisäsi sen käytettävyyttä rahayksikkönä. Ennen tätä kultaa piti punnita ja tarkistaa sen puhtaus kauppoja suoritettaessa. Kultakolikot eivät kuitenkaan olleet täydellinen ratkaisu: koska ihmiset pystyivät itse valmistamaan kultakolikoita, ne olivat epäsäännöllisiä ja eri kokoisia, jolloin niiden arvo ei ollut sama. Vuonna 1696 Englannin Great Recoinage esitteli tekniikan, joka automatisoi kolikoiden tuotannon: tämä ehkäisi kolikoiden epäsäännöllisyyttä.
Ensimmäinen suuri kultakuume tuli Amerikkaan 1400-luvulla. Espanjan aarteiden ryöstö Uudesta maailmasta lisäsi Euroopan kullan tarjontaa viisinkertaiseksi 1500-luvulla. Kultakuumeet Amerikassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa tapahtuivat myöhemmin 1800-luvulla.
Paperiraha otettiin Euroopassa käyttöön 1500-luvulla, kun käytettiin yksityisten tahojen liikkeeseen laskemia velkainstrumentteja. Vaikka kultakolikot ja jalometalliharkot hallitsivat edelleen Euroopan rahajärjestelmää, paperiraha alkoi ottaa jalansijaa vasta 1700-luvulla. Paperirahan ja kullan välinen kamppailu johti lopulta kultastandardin käyttöönottoon.
Kultastandardi on rahajärjestelmä, jossa paperiraha on vapaasti vaihdettavissa kiinteäksi määräksi kultaa. Toisin sanoen tällaisessa rahajärjestelmässä kulta tukee rahan arvoa. Vuosina 1696-1812 kultastandardin kehittäminen ja virallistaminen alkoi, kun paperirahan käyttöönotto aiheutti ongelmia.
Yhdysvaltain perustuslaki vuonna 1789 antoi kongressille yksinoikeuden painaa kolikoita ja vallan säädellä sen arvoa. Yhtenäisen kansallisen valuutan luominen mahdollisti rahajärjestelmän standardoinnin.
Koska hopeaa oli enemmän kuin kultaa, bimetallistandardi otettiin käyttöön vuonna 1792. Vaikka virallisesti hyväksytty hopean ja kullan suhde oli 15:1 ja se heijasti tarkasti tuolloin vallitsevaa markkinasuhdetta, vuoden 1793 jälkeen hopean arvo muuttui tasaisesti.
Vuoteen 1821 mennessä Englannista tuli ensimmäinen maa, joka otti virallisesti kultastandardin käyttöön. Globaalin kaupan ja tuotannon dramaattinen kasvu tällä vuosisadalla toi suuria kultalöytöjä, mikä auttoi kultastandardia pysymään ennallaan seuraavalle vuosisadalle. Koska kaikki kansojen väliset kaupan epätasapainot selvitettiin kullalla, hallituksilla oli vahva kannustin varastoida kultaa vaikeampia aikoja varten. Nämä varastot ovat edelleen olemassa.
Kansainvälinen kultastandardi syntyi vuonna 1871 sen jälkeen, kun Saksa hyväksyi sen. Vuoteen 1900 mennessä suurin osa kehittyneistä maista oli sidottu kultastandardiin. Ironista oli se, että Yhdysvallat oli yksi viimeisistä maista, jotka liittyivät kultastandardiin.
Vuosina 1871–1914 kultakanta oli huipussaan. Tänä aikana maailmassa vallitsi lähes ihanteelliset poliittiset olosuhteet. Hallitukset työskentelivät erittäin hyvin yhdessä saadakseen järjestelmän toimimaan, mutta tämä kaikki muuttui sodan syttyessä vuonna 1914.
Ensimmäisen maailmansodan myötä poliittiset liittoumat muuttuivat, kansainvälinen velkaantuminen lisääntyi ja valtion talous heikkeni. Vaikka kultastandardia ei keskeytetty, se oli epävarmassa asemassa sodan aikana, mikä osoitti sen kyvyttömyyden kestää sekä hyviä että huonoja aikoja. Tämä loi epäluottamuksen kultastandardiin, mikä vain pahensi taloudellisia vaikeuksia.
Samaan aikaan kansojen keskuudessa pysyi vahva halu palata kultastandardin idyllisiin vuosiin. Kun kullan tarjonta jäi edelleen jälkeen maailmantalouden kasvusta, Iso-Britannian punta ja Yhdysvaltain dollari tulivat maailmanlaajuisiksi varantovaluutoiksi. Pienemmät maat alkoivat pitää hallussaan enemmän näitä valuuttoja kullan sijasta.
Vuoden 1929 osakemarkkinoiden romahdus oli vain yksi maailmansodan jälkeisistä vaikeuksista. Punta ja Ranskan frangi olivat väärässä suhteessa muihin valuuttoihin verrattuna, hyödykkeiden hinnat olivat romahtamassa ja pankit olivat ylikuormitettuja. Monet maat yrittivät suojella kultavarastoaan nostamalla korkoja houkutellakseen sijoittajia pitämään talletuksensa ennallaan sen sijaan, että muuttaisivat ne kullaksi. Nämä korkeammat korot vain pahensivat maailmantaloutta. Vuonna 1931 kultastandardi Englannissa keskeytettiin, jolloin vain Yhdysvalloille ja Ranskalle jäi suuret kultavarannot.
Vuonna 1934, Yhdysvaltain hallitus muutti kullan hinnan 20,67 dollarista 35 dollariin unssilta, mikä lisäsi yhden unssin ostamiseen tarvittavan paperirahan määrää talouden parantamiseksi. Kun muut maat pystyivät muuttamaan nykyiset kultavarastonsa suuremmaksi määräksi Yhdysvaltain dollareita, dollarin dramaattinen devalvaatio tapahtui välittömästi. Tämä korkeampi kullan hinta lisäsi kullan vaihtamista Yhdysvaltain dollareiksi, mikä antoi USA:lle mahdollisuuden kukistaa kultamarkkinat.
Toisen maailmansodan päättyessä johtavat länsivallat kokoontuivat kehittämään Bretton Woodsin sopimusta, joka tarjosi puitteet maailmanlaajuisille valuuttamarkkinoille vuoteen 1971 saakka. Bretton Woodsin järjestelmässä kaikki kansalliset valuutat mukautettiin suhteessa Yhdysvaltain dollariin, josta tuli hallitseva varantovaluutta. Dollari puolestaan oli vaihdettavissa kullaksi kiinteällä kurssilla (35 dollaria unssilta).
Toisen maailmansodan lopussa Yhdysvalloilla oli 75 prosenttia maailman rahallisesta kullasta ja dollari oli ainoa valuutta, joka oli edelleen suoraan liitetty kultaan. Kun maailma jälleenrakensi itsensä toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvaltojen kultavarannot kuitenkin putosivat tasaisesti, kun rahaa virtasi sodan runtelemiin maihin ja sen omaan tuontitarpeeseen. 1960-luvun lopun korkea inflaatioympäristö imi viimeisetkin ilmat kultastandardista.
Vuonna 1968 Gold Pool, johon kuului Yhdysvallat ja useat Euroopan maat, lopetti kullan myynnin Lontoon markkinoilla, jolloin markkinat saivat vapaasti määrätä kullan hinnan. Vuodesta 1968 vuoteen 1971 vain keskuspankit pystyivät käymään kauppaa Yhdysvaltojen kanssa 35 dollarilla per unssi.
Gold Pool romahti vuonna 1968, kun jäsenmaat olivat haluttomia tekemään täydellistä yhteistyötä säilyttääkseen markkinahinnan Yhdysvaltain kullan hinnassa. Seuraavina vuosina sekä Belgia että Alankomaat lunastivat dollareita kultaa vastaan, ja Saksa ja Ranska ilmaisivat samanlaisia aikomuksia. Vuoteen 1976 mennessä se oli virallista: kultastandardi oli lopussa.
Elokuussa 1971 Nixon katkaisi Yhdysvaltain dollarien suoran vaihdettavuuden kullaksi. Tämän päätöksen myötä kansainväliset valuuttamarkkinat, jotka olivat tulleet yhä enemmän riippuvaiseksi dollarista Bretton Woodsin sopimuksen voimaantulon jälkeen, menettivät muodollisen yhteyden kultaan. Yhdysvaltain dollari ja sen ylläpitämä globaali rahoitusjärjestelmä astuivat fiat-rahan aikakauteen.
Kultakorut ja muut kultaesineet eivät välttämättä ole ollut kovin suuressa hyödyssä viimeisinä vuosina. Kullan käyttö on huomattavasti vähäisempää tänä päivänä kuin mitä se oli kymmeniä vuosia sitten. Hyvä puoli vanhoissa kultakoruissa ja muissa kultaesineissä on se, että kullan hinta on noussut yli 400 %, viimeisen 20 vuoden aikana. Tämä tarkoittaa, että esineistä mistä sinulle oltaisiin maksettu 400 € vuonna 2002, ansaitset tänä päivänä 1600 €. Jo 50 grammalla kultakoruja tienaat yli 1000 €. Ilmainen myyntipakkauksemme ovat aina vakuutettu sekä ennakkoon maksettu, joten voit nopeasti, helposti ja turvallisesti toimittaa kultasi meille myytäväksi.
Aiheeseen liittyviä uutisia
